Vanhemmuus ei saa estää vaikuttamista


Yhteiskunnan tulee tukea yksilöiden mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja päätöksentekoon. Osallistuminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys esimerkiksi työttömille tai vanhempainpäivärahan saajille, keskustan kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Juha Pylväs huomauttaa.

Lain mukaan luottamustehtävissä toimiminen rinnastetaan ansiotyöhön. Näin se vähentää etuuksien määrän minimiin päiviltä, jolloin luottamustehtäviä hoidetaan. Etuuksien ja luottamustehtävistä maksettavien palkkioiden yhteensovittaminen voi johtaa tilanteeseen, jossa henkilön kokonaisansiot laskevat. Tämä voi estää yhteiskunnallisen osallistumisen monelta sosiaalietuutta saavalta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on luvannut tehdä aiheesta selvityksen jo 2000-luvun alussa, mutta asia ei ole edennyt. Sosiaaliturvaa koskevaa lainsäädäntöä kehitettäessä pitäisi miettiä, miten asiaa voitaisiin parantaa. On selvitettävä erilaisia vaihtoehtoja, joilla etuudet eivät vähenisi minimiin niiltä päiviltä, jolloin henkilö saa luottamushenkilöpalkkiota, kansanedustaja Pylväs toteaa.

– Näin aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei estyisi sosiaalietuuksien piirissä olevilta, vaan kannustaisi entistä useampia toimimaan yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä eri elämänvaiheissa. Tämä lisäisi tasa-arvoa, kannustaisi erityisesti nuoria naisia osallistumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja vahvistaisi demokratiaa.

Kansanedustaja Pylväs jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen tiistaina.