Anna arvo toisellekin


Mäkelä-Eskolan runo metsän mahtavasta leijonasta, joka ärjyi ja piinasi metsän muita eläimiä, istuu varsin hyvin tähän aikaan. Runossa leijonan jalka tarttuu ansalankaan ja apua ilmaantuu yllättäen pieneltä hiireltä, joka ansalangan puree poikki. Runon sanoma yhteistyöstä ja toisten arvostamisesta nousi mieleeni tällä viikolla eduskunnan avajaisjuhlallisuuksissa, kun presidentti omassa avauspuheessaan sekä eduskunnan puhemies omassa vastapuheessaan viittasi samaan asiaan. Molemmat puhujat peräänkuuluttivat toistemme arvostamista, kohteliasta käytöstä ja nopeatempoisessa uutisvirrassa malttia kommentointiin milloin mistäkin.

Valtiopäivien avajaisjuhlallisuuksien puheet kuvastivat hyvin aikaa, jossa elämme. Kansanedustajat avasivat omalta osaltaan Suomen 100-vuotisen juhlavuoden vierailemalla kouluissa ja oppilaitoksissa kertomassa kansanedustajan työstä ja vastaamalla oppilaiden kysymyksiin, milloin mistäkin aiheesta. Itse sain vierailla 34 koulussa ja monien loistavien kysymysten joukossa vilahteli ajoittain myös kysymys kiusaamisesta ja yhteispelistä. Lapsen suusta kysymys ” onko sinua kiusattu” pysäyttää joka kerta. Eduskunnan toimenpiteitä koulukiusaamisen vähentämiseksi myös tentattiin. Vastauksia oli vaikea antaa.

Somemaailmassa otsikkotason uutisointiin vastataan usein otsikkotason tiedoilla. Asia ammutaan alas, jos se on uutisoitu sopivan härnäävästi. Uutisen ja otsikon sisällössä voi olla isokin ristiriita. Keskusteluissa kommentoidaan tosiasioihin kummemmin perehtymättä, asenteesta riippuen puolesta tai vastaan. Valitettavan yleistä on myös keskustelun ajautuminen henkilökohtaisuuksiin asian sijaan. On helpompaa keskittyä henkilökohtaisuuksiin kuin perustella rakentavasti omia kantojaan.

Tämä päivän keskusteluissa tarvittaisiin enemmän presidentin toivomaa toisten arvostamista. Kansanedustajienkin on hyvä muistaa toisia arvostava puhe eduskunnassa. Näistä keskusteluista muutkin mallia katsovat. Kuuntelemalla toisia, keskustelemalla ja perustelemalla mielipiteet, on helpompi löytää yhdessä ratkaisuja. Yhteiskuntamme on aina toiminut yhteistyössä ja keskustelemalla, näin siitä on tullut yksi maailman demokraattisimmista yhteiskunnista.

Kun koululaisten ajatuksia ajasta ja kiusaamisesta pohtii, nousee esiin väkisinkin ajatus kasvatuksen ja esimerkin voimasta. Jos aikuiset eivät osaa keskustella asiallisesti asioista menemättä henkilökohtaisuuksiin, niin miten voimme lapsilta sitä odottaa. Nykyään aikuisetkin sortuvat liian usein haukkumaan tuttavapiirin erilaisesti ajattelevaa, sosiaalisessa mediassa tietoa kysyvää tai päättäjiä, ja pian arvostelujoukko kasvaa. Puolustajat vaikenevat ja arvostelu kiihtyy. Arvostelijoilla on hauskaa ja kiusaaminen alkaa kohta olla koko joukon mielestä vain mukavaa yhdessäoloa. Kaikista muista paitsi siitä yhteisen arvostelun kohteesta. Siitä erilaisen ajatuksen esittäneestä kiusatusta. Siltä se siitä koulun kiusatusta lapsestakin tuntuu.