Lisätalousarviossa tukea Pohjois-Pohjanmaalle

Odotettua myönteisempi talouskehitys näkyy myös lisätalousarviossa, joka hyväksyttiin eduskunnassa perjantaina. Suurimmat määrärahalisäykset kohdistetaan liikenneväylien kehittämiseen ja sote- ja maakuntauudistuksen tukemiseen. Määrärahoja suunnataan myös Pohjois-Pohjanmaan alueelle, kansanedustaja Juha Pylväs iloitsee.

Oulun meriväylä-hankkeelle kohdistetaan 12,5 miljoonaa euroa, jolla satamaa syvennetään, jotta alusten kuljetuskapasiteettia saadaan parannettua ja elinkeinoelämän kilpailukykyä vahvistettua. Oulun Satama Oy:n oma rahoitusosuus on 5,9 miljoonaa euroa.

Ympäristövahinkojen korvaamiseen Belvedere Mining Oy:n Hituran kaivokselle Nivalaan suunnataan 5 miljoonaa sulkemistoimenpiteitä varten. On tärkeää, että ympäristövahinkoriskejä hoidetaan yhteisvastuullisesti valtion toimesta, jotta ne eivät jää paikallistason vastuulle. Kaivosten jälkihoidosta huolehtimista jo toiminnan aikana aiotaan parantaa jatkossa. Samalla kaivostoiminnalle asetettavien vakuuksien optimaalista tasoa arvioidaan. Alan ympäristösuunnittelu vaatii uudistuksia, Pylväs toteaa.