Maakuntauudistuksesta


Viimeiset viikot on jälleen pyörineet sosiaali- ja terveysuudistuksen ympärillä. Milloin sote kaatuu, kuka neuvottelee ja mitä neuvottelee, keneltä kysytään neuvoa ja mihin lopulta päädytään? Asian voisi varovaisesti sanoen kuplivan reilusti yli reunojen. Suunnissa on ollut hallituskumppaneiden osalta oikomista ja painotukset kääntyneet liikaa joidenkin kannattaman markkinatalouden puolelle.

Samalla uudistuksen iso kuva on unohdettu täysin. Keskustan vahvasti ajama maakuntauudistus tarkoittaa ensisijaisesti maakuntahallinnon tulemista suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä uudistus poistaa lähes 400 erilaista organisaatiota, jotka nyt toimivat maakuntien alueilla eri tasoilla. Jos tuo valtava määrä erilaisia organisaatiota supistetaan 18 maakunnan hallintoon, mielestäni organisaatiot vähenevät merkittävästi. Samalla kansanvalta lisääntyy oleellisesti. Nyt ei piilotella päätöksentekoa erilaisiin kuntayhtymiin, vaan päätöksiä tekevät reilusti vaaleilla valitut maakunnan päättäjät.

Arvostelijat ovat maalailleet kauhukuvia hallintohimmelien ja byrokratian lisääntymisestä. Outoa näissä arvosteluissa on, miksi hallintoa ei haluttaisi yksinkertaistaa ja siirtää tehtäviä valtiolta maakunnille. Samalla on pakko ihmetellä myös sitä, että aiemmin on jo esitetty pakkokuntaliitosten myötä kuntapohjaista palvelujen järjestämistä, joka kyllä todettiin perustuslain vastaiseksi. Suomen upean tulevan toisen sadan vuoden historian saavuttamiseksi olisi nyt kaikkien vihdoinkin puhallettava yhteen hiileen ja uudistettava maakunnallista hallintojärjestelmää.

Maakuntauudistuksen raaka totuus on tämä. Keskushallinnolta vedetään nyt valtaa kourakaupalla maakuntiin. Päätökset tehdään jatkossa huomattavasti lähempänä kansalaista ja alueita. Nyt kansalaiset ihan aidosti pääsevät itse vaikuttamaan moniin oman asuinalueensa ja maakuntansa päätöksiin kuntatason lisäksi. Tosiasia Suomen kaltaisessa pitkässä maassa on, että maakunnat ovat huomattavasti erilaisia. On aivan toisenlaiset tavoitteet ja toiveet Lapissa kuin Uudellamaalla, saati Keski-Pohjanmaalla taikka Kainuussa. Uudistuksen jälkeen maakunnat voivat aidosti vahvistaa omia vahvuuksiaan ja päättää omista tavoitteistaan. Eduskunta antaa vain väljät raamit lainsäädännöllä, jota maakunnan päätöksentekijät voivat omilla painotuksilla korostaa.

Maakuntahallinto on Keskustan sadan vuoden unelma. Siinä unelmassa ei ole mitään hävettävää, vaan tuo unelma on tavoittelemisen arvoinen. Maakunnilla vahvistetaan alueiden valtaa omiin päätöksiinsä ja siirretään vastuuta omasta alueesta alueen päättäjille. Moni kansalainen keskusteluissa viittaa Helsingin herrojen kabinettipäätöksiin ja tavallisen ihmisen arjesta erkaantumiseen. Noihin syytöksiin tulee siis uudistuksen myötä muutos. Jatkossa ei tarvitse haukkua ministeriöiden virkamiehiä, kun saa surutta kiinnittää huomion oman alueensa päätöksiin ja päättäjiin.

Maakunta- ja soteuudistuksen tavoitteena on tuoda Suomi lähemmäs eurooppalaista päätöksentekomallia. Siinä luotetaan alueiden osaamiseen ja vahvuuksiin. Alueille luodaan myös uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön. Tähänkin uudistukseen tulisi suhtautua mahdollisuutena, ei ainaisena muutoksen peikkona.