Lisätalousarviossa vahva panostus liikennehankkeisiin

18.06.2019

Olen tyytyväinen hallituksen tiistaina antamaan lisätalousarvioon ja sen linjauksiin. Lisätalousarviossa on vahva panostus liikennehankkeisiin.

On erinomainen asia, että Ylivieska-Iisalmi – rataosuus sähköistetään. Pitkään esillä pitämäni radan sähköistys nytkähtää vihdoin eteenpäin. Samoin pidän hyvänä Äänekosken puuhuollon ja alueen metsänomistajien kannalta, että Haapajärvi-Saarijärvi -rata perusparannetaan.

Hankkeilla on tärkeä merkitys laajemminkin puuhuollolle sekä myös Kainuun kaivosten materiaalivirtojen kuljetukselle Kokkolaan.

Pidän myös hyvänä, että Oulun sataman syväväylän rahoitus on turvattu. Hanke eteni jo viime hallituskaudella ja se on tärkeä sekä Pohjois-Pohjanmaan että Kainuun elinkeinoelämälle ja kilpailukykyiselle viennille.

Lisätalousarviossa kohdennetaan myös 40 miljoonaa euroa perusväylänpidon korjausvelan vähentämiseen

Tiestön kunnosta tulee paljon viestiä ja tällä määrärahalisäyksellä voidaan mahdollisimman nopeasti päästä aloittamaan eri kohteita.

Kaiken kaikkiaan pidän nyt tätä annettua lisätalousarviota tasapainoisena ja vastuullisena. Erityisesti liikennehankkeiden kohdalla pidän tärkeänä, että niillä voidaan edesauttaa alueellista elinvoimaa ja turvata sekä vahvistaa yritysten ja alueiden toimintaedellytyksiä. Tämä on erinomaista aluepolitiikkaa, joka hyödyttää jo rakentamisvaiheessa, mutta tuottaa hedelmiä myös pitkälle tulevaisuuteen.

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »