Keskustan maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmä vaatii metsäkadon ehkäisemiseksi kaupungistumisen hillitsemistä

27.09.2019

Keskustan maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmän jäsenet, puheenjohtaja Anne Kalmari sekä jäsenet Mikko Kärnä, Mikko Savola ja varajäsen Juha Pylväs vaativat hallitukselta nopeita toimenpiteitä kaupungistumisen hillitsemiseksi, jotta Suomen metsäkato voidaan pysäyttää.

- Kaupunkien laajentuminen ja rakentaminen on vuosikymmeniä ollut suurin syy metsäkadolle Suomessa. Tähän kehitykseen täytyy puuttua ja vaatia kaupungeilta, erityisesti Helsingiltä, aktiivisia metsittämistoimia hiilinielujen parantamiseksi. Metsäkadosta on syytetty tähän saakka peltojenraivausta, mutta tutkimukset todistavat selkeästi, että suurin syy on rakentaminen ja kaupungistuminen.

Keskustalaiset maa- ja metsätalousvaliokuntalaiset toteavat, että samalla on hyvä huomata, että kaupungistuminen vauhdittaa myös uusien peltojen raivausta.

- Paljon rakentamista tapahtuu viljelysmaan päälle, jolloin korvaavaa maata on raivattava jostain muualta. Tämä on vakava ongelma. Hallituksen täytyy hillitä kaupungistumista ja kaupunkien hallitsematonta kasvua harjoittamalla tasapainoista aluepolitiikkaa. Samalla on varmistettava, että kaupungit kantavat vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnasta samalla tavalla kuin maaseudulla jo tehdään.

16.06.2020Keskustalaiset tyytyväisiä terrorismilainsäädäntöön esitettyihin muutoksiin: Kotimaisten ääriliikkeiden toiminta pitää myös arvioida
15.06.2020Investointeja ja koulutusta!
03.06.2020Elvytysbudjetista rahaa myös liikennehankkeille
27.05.2020Ravintolat auki
07.05.2020Valtaa jaossa
15.04.2020Huoltovarmuuden turve
08.04.2020Yhdessä kriisin selätykseen
01.04.2020Yhdessä tästäkin selvitään
25.03.2020Yhdessä selviämme tästä
25.03.2020Traktoreiden kuljetuskapasiteetin parantaminen

Siirry arkistoon »