Yhdessä selviämme tästä

25.03.2020

Muutamia viikkoja sitten ei luultavasti ollut kovin montaa ennustajaa julistamassa, missä tilanteessa olemme tänään. Viimeistään valmiuslain käyttöönotto herätti monet ihmiset, miten vakavasta asiasta on kysymys. Paniikkiin tai epätoivoon ei ole syytä, mutta rajoitustoimet ja ohjeet on otettava tosissaan. Meillä jokaisella on nyt vastuu siitä, että omilla toimillamme estämme koronavirusepidemian leviämistä.

Käsien pesu ja turhien kontaktien välttäminen ovat avainasemassa. Maalaisjärjen
käyttö auttaa pitkälle ja uskominen viranomaisten ohjeita. Sooloiluun ei ole
nyt kansalaisilla varaa.

Terveyspuolen lisäksi korona on iskenyt lujasti yrityksiin ja niiden työntekijöihin. Monilla on huoli oman yrityksen tai työpaikan puolesta. Valtio on jo tehnyt suuria päätöksiä ja koettaa kaikin keinoin auttaa vaikeaan tilanteeseen joutunutta yrityselämää mikroyrittäjiä myöten. Näihin talkoisiin tarvitaan nyt mukaan myös kunnat, vuokranantajat, viranomaiset ja pankit. Nyt ei ole paperien pyörittelyn tai byrokratian aika, vaan toiminnan ja joustojen etsimisen aika. Onneksi monet ovatkin tämän oivaltaneet ja tehneet omalta osaltaan nopeita päätöksiä tilanteen helpottamiseksi.  

Myös ihmisten käyttäytyminen on muuttunut. Ihmisillä on selkeästi halu auttaa toisia sekä tukea omilla valinnoillaan varsinkin pienyrittäjien toimintaa. Erilaiset hyvät toimintamallit leviävät ja ideoita vinkataan matalalla kynnyksellä eri
suuntiin.

Nyt on hyvä hetki ilahduttaa soitolla tai viestillä mummoa ja pappaa, iäkästä tätiä tai sairauden vuoksi kotiin jäämään joutunutta ystävää. Ei jätetä ketään yksin. Toisista välittäminen luo sen turvaverkon, joka kantaa meitä kaikkia henkisesti.

Vaikevatkuvia_2009_109.jpgkka ajat ovat tuuliset ja pomppuiset, niin yhdessä me selviämme tästä. Suomen kansa on vaikeuksissa vahvimmillaan!

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »