Yhdessä kriisin selätykseen

08.04.2020

Viimeisten viikkojen suunnitelmat ja kalenterit ovat menneet kaikkien osalta uusiksi. Viimeistään valmiuslain käyttöönotto ja Uudenmaan eristäminen herättivät ihmiset, miten vakavasta asiasta on kysymys. Rajoitustoimet ja ohjeet on otettava - ja on otettu - tosissaan. Meillä jokaisella on nyt vastuu siitä, että omilla toimillamme estämme koronavirusepidemian leviämistä. Näyttääkin siltä, että toimet alkavat purra.

Sooloiluun tai löysäilyyn ei ole kuitenkaan varaa. Noudattamalla ohjeita suojelemme itseämme, mutta erityisesti niitä, jotka kuuluvat riskiryhmään. Korona ei välttämättä aiheuta itsellä oireita. Siksi tuudittautuminen siihen, että en levitä tautia, on vaarallista. Käsien pesu ja turhien kontaktien välttäminen ovat edelleen tärkeitä taudin torjunnassa.

Terveyspuolen lisäksi korona on iskenyt lujasti yrityksiin ja niiden työntekijöihin. Monilla on huoli oman yrityksen tai työpaikan puolesta. Valtio on jo tehnyt suuria päätöksiä ja koettaa kaikin keinoin auttaa vaikeaan tilanteeseen joutunutta yrityselämää pienintä yrittäjää myöten. Eduskunta on hyväksynyt viime aikoina massiivisen tukipaketin sekä säätänyt erityistilanteeseen liittyviä lakeja. Niillä on tarkoitus tukea elinkeinoelämää, että kriisistä selviäisi mahdollisimman moni terveellä pohjalla oleva yritys.

Näihin talkoisiin tarvitaan mukaan myös kunnat, vuokranantajat, viranomaiset ja pankit. Nyt ei ole paperien pyörittelyn tai byrokratian aika, vaan toiminnan ja joustojen etsimisen aika. Onneksi monet ovatkin tämän oivaltaneet ja tehneet omalta osaltaan nopeita päätöksiä tilanteen helpottamiseksi. Kotikunnassani Ylivieskassa otimme koronaan liittyvät toimenpiteet etunenässä käyttöön. Kaupunki on tytäryhtiöidensä kautta tullut vuokrissa vastaan. Tätä soisin myös kaikkien muidenkin pohtivan.

Myös ihmisten käyttäytyminen on muuttunut. Ihmisillä on selkeästi halu auttaa toisia sekä tukea omilla valinnoillaan varsinkin pienyrittäjien toimintaa. Erilaiset hyvät toimintamallit leviävät ja ideoita vinkataan matalalla kynnyksellä eri suuntiin. Kotikylälläni Ylivieskan Vähäkankaalla on polkaistu apupiiri pystyyn auttamaan vanhuksia arjen asioissa. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

Nyt on hyvä hetki käyttää aikaa lähimmäisen tai vaikka naapurissa asuvan ihmisen ilahduttamiseksi. Soittamalla, sähköisillä välineillä, kortilla. Ei jätetä ketään yksin. Toisista välittäminen luo sen turvaverkon, joka kantaa meitä kaikkia henkisesti kriisin yli huomiseen.

Vaikka ajat ovat tuuliset, niin yhdessä me selviämme tästä. Suomen kansa on vaikeuksissa vahvimmillaan!

Kolumni on julkaistu Kalevassa 8.4.2020

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »