Ylivieskaan harkinnanvaraista 1,5 miljoonaa euroa

19.11.2020

Tänään pidetyssä valtioneuvoston istunnossa päätettiin Ylivieskalle myöntää harkinnanvaraisista valtionosuuden korotusta 1,5 miljoonaa euroa. 

On loistouutinen, että Ylivieskan vakava taloudellinen tilanne on huomioitu harkinnanvaraisia jaettaessa ja saimme korotuksen. Ylivieskan asema alueen kaupan ja palveluiden keskuksena heijastuu monelta osin myös koko alueen menestykseen. Suuri kiitos ministeriölle Ylivieskan huomioimisesta.

Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta voidaan lain mukaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi.

Kuntatalouden pidemmän aikavälin ratkaisuna ehdottomasti tärkein on sote-uudistuksen toteuttaminen, jolla sote-palveluiden rahoitus irrotetaan koko ajan yhä heikommassa hapessa olevasta kuntataloudesta.

Kuntatalouden perusongelma on edelleenkin rahoituksen ja tehtävien välinen epätasapaino sekä kuntien talouksien eriytyminen. Siksi välttämätöntä on myös saada kuntien valtionosuusjärjestelmään lisää euroja, esimerkiksi vahvistamalla kuntien verotulopohjaa

Keskusta on ajanut valtio-osuusjärjestelmään muutoksia, joilla eri alueet olisivat suhteellisesti paremmassa asemassa valtion rahoituksen määrittelyssä.

Harkinnanvaraisen lisäämistä ajoimme jo vuosi sitten omassa kuntatalouden pelastuspaketissa. Kysymys on ihmisten perusoikeuksista peruspalveluihin ja yhdenvertaisuudesta

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »