Sote on poikkeuksellisen iso onnistuminen

23.06.2021

Poikkeuksellisen iso onnistuminen

- Poikkeuksellisen iso onnistuminen Marinin-Saarikon hallitukselta. Tämä päivä jää aikakirjoihin, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs sanoo sote-uudistuksen läpimenosta eduskunnassa.

Pylväs muistuttaa, että nimenomaan SDP:n ja Keskustan yhteistyöllä on luotu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta palveluineen.

- Nyt se viedään samaisten puolueiden voimin tulevaisuuteen niin, että hoitoon pääsy ja muut sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan tasa-arvoisesti jokaiselle suomalaiselle koko maassa.

- Oikeisto sen sijaan haraa vastaan, niin kuin harasi aikanaan myös esimerkiksi kansanterveyslain ja peruskoulu-uudistuksen kanssa. Tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa niilläkin rakennettiin.

Pylväs toivoo, että yhteistyötä kuitenkin voidaan tehdä maakunnissa sote-uudistuksen toteuttamisessa.

Pylvään mukaan on rohkaisevaa, että Suomessa pystytään edelleen isoihin uudistuksiin.

- Se ei ole mikään vähäpätöinen asia. Tulevina vuosina sopimisen, yhteistyön ja uudistamisen kykyä tarvitaan monessa muussakin asiassa, ennen muuta työllisyyden parantamisessa.

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »