Poliisille lisää rahaa - suomalaisille turvallisempi arki

10.09.2021

Hallitus päätti 09.09.2021 päättyneessä budjettiriihessä poliisin määrärahoista. Vuoden 2022 talousarvioesityksessä poliisin toimintamenot ovat samalla tasolla kuin viime vuonna. Poliisin rahoitus on kymmeniä miljoonia suurempi kuin hallituksen aloittaessa. Viimeisen kolmen vuoden aikana poliisien määrä on noussut useammalla sadalla.

 

- Tämä hallitus on lisännyt poliisin määrärahoja huomattavasti. Budjettiriihessä rahoitusta lisättiin 10,6 miljoonaa verrattuna VM:n pohjaehdotukseen, toteavat keskustan hallintovaliokuntaryhmän jäsenet.

Keskustalle on tärkeää, että poliisin voimavarat ja rahoitus turvataan. Erityisen tärkeää on, että rahat menevät sinne, missä niitä tarvitaan. Tämän vuoksi budjettiriihessä sovittiin myös määrärahojen kohdentamisesta niin, että poliisin läsnäolo ja näkyvyys turvataan etenkin alueilla, joissa on heikko palvelutaso. Tämä tarkoittaa esimerkiksi harvaan asuttuja alueita.  

- Poliisin tulee näkyä ja kuulua koko Suomessa. Tämä on Keskustan linja, josta on sovittu myös hallitusohjelmassa, toteavat keskustalaiset edustajat.

Keskustan hallintovaliokuntaryhmään kuuluvat kansanedustajat Mikko Kärnä, Juha Pylväs, Hanna Huttunen, Joonas Könttä ja Pekka Aittakumpu.

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »