Tarvitaan kansallinen omavaraisuussopimus

09.04.2022

Viime vuosi oli meille Keskustan kansanedustajille samaa kuin muillekin suomalaisille. Korona hallitsi päätettäviä asioita ja vaikutti myös eduskuntaryhmän jokapäiväiseen työhön. Rajoitukset ja etäkokoukset. Ne ovat olleet arkea myös eduskunnassa.

Saimme kuitenkin eteenpäin myös tavanomaisempia asioita. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus toteutuu. Perhevapaauudistus toteutuu.
Tärkeitä uudistuksia ihmisten arjen parantamiseksi.

Hoitoon pitää päästä nopeammin. Ihmisten pitää saada inhimillistä hoivaa. Perheitä pitää auttaa ajoissa. Vanhempien pitää saada itse päättää, miten lapset hoidetaan.
Nämä eivät ole pieniä asioita. Nämä ovat isoja asioita. Jokaiselle suomalaiselle ja koko Suomelle.

Hyvät keskustalaiset,
Itse ajattelen, että isot asiat pitää ratkaista yhdessä. Asiat, jotka vaikuttavat kaikkiin suomalaisiin. Ne ovat liian arvokkaita puolue- ja vaalipolitikointiin.
Suomalaisten lähi- ja peruspalvelut ovat sellainen asia. Suomen turvallisuus on sellainen asia.

Isoissa asioissa yksituumaisuus on arvo sinällään. Historia osoittaa, että mitä yhtenäisempiä me suomalaiset olemme, sitä paremmin kestämme ulkoa tulevat uhat.

Hyvät aatesisaret ja -veljet,

Turvallisuus on kokonaisuus. Turvallisuus on myös sitä, että Suomen rajat pitävät. Sitä, että poliisi tulee hätiin ja arki on turvallista kautta maan. Niin kaupungeissa kuin maaseudulla.

Turvallisuus on myös sitä, että meillä suomalaisilla on kaikissa tilanteissa huoltovarmuus omasta takaa. Ruokaa ja energiaa kotimaasta ja maakunnista. Näissä oloissa kumpikaan ei ole itsestäänselvyys. Viljelijöiltä on nyt rahat loppu.

Suomalaisen ruuan tulevaisuus pitää turvata! Siitä meidän keskustalaisten tulee pitää huolta. Ulkomaisia, fossiilisia polttoaineita pitää korvata kotimaisilla, uusiutuvilla, maakunnissa tuotetuilla energiamuodoilla.

Huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat isoja asioita. Siksi niissä tarvitaan yhtä vaalikautta pidempi ja yhtä hallitusta laveampi sopu. Siksi teen nyt ehdotuksen: solmitaan kansallinen omavaraisuussopimus. Laajasti yhteiskunnan eri toimijoiden kesken.

Siis kansallinen omavaraisuussopimus laajasti eri toimijoiden kesken!

Omavaraisuussopimuksen tavoite olisi maamme ruoka- ja energiaomavaraisuuden vahvistaminen pitkälle tulevaisuuteen. Siis huolenpito suomalaisten perusasioista epävarmassa maailmassa poliittisista suhdanteista riippumatta.

Kotimaista ruokaa ja energiaa ei ole, ellei elinkeinotoiminta ole kannattavaa, ellei ole yrittäjiä niitä tuottamassa ja ellei koko Suomessa ole elämisen edellytyksiä. Kauttaaltaan elinvoimainen Suomi on tärkeä osa maanpuolustusta.

Siksi omavaraisuussopimus olisi myös sopimus koko maan tasapainoisesta kehittämisestä ja voimavarojen hyödyntämisestä.

Tarvitsemme vahvaa aluepolitiikkaa. Keskittämispolitiikalla ei huoltovarmuutta, omavaraisuutta eikä maanpuolustusta turvata.

Hyvät naiset ja miehet,

Ajat ovat vakavat. Ihmiset odottavat, että näissä oloissa Suomen asioita hoidetaan vakaasti.
Nyt jos koskaan isänmaan edun pitää mennä kaiken muun edelle. Nyt on kyse Suomen selviytymisestä. Nyt on kyse yhteisen isänmaamme turvallisesta tulevaisuudesta.

Ollaan odotusten arvoisia.

Kuvassa voi olla 1 henkilö ja tekstissä sanotaan
Puhe Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Vaasassa 9.4.2022
17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »