Pylväs jättää eduskunnan

09.05.2022

Tiedote

Toisen kauden ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs ei hae jatkokautta vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Ylivieskalainen Pylväs valittiin eduskuntaan ensimmäisellä yrittämällä 2015 vaaleissa ja hän sai jatkokauden 2019 eduskuntavaaleissa. 

Lähipiirissäni on todettu vakava sairastuminen marraskuussa, jonka vuoksi olen joutunut käymään pitkän ja raskaan pohdiskelun tulevaisuudesta. Olen päätynyt siihen, että tulevissa eduskuntavaaleissa en ole hakemassa jatkokautta. 

Pylväs on toiminut Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana toukokuusta 2021, jolloin hänen edeltäjänsä Antti Kurvinen siirtyi ministeriksi.

Vastuulliset tehtävät ja vaikuttamisen palo eivät ole päätöksen tekemisestä tehneet lainkaan helppoa. Harkitsemista on pitänyt tehdä jo kuukausia ja prosessi on ollut erittäin raskas ja tuskallinen. Silti uskon sen olevan ainoa oikea tässä hetkessä ja tilanteessa.

Toivon yksityisyyden rauhaa vaikeassa asiassa lähipiirilleni.

17.06.2022Kyse on suomalaisten pärjäämisestä
15.06.2022Kansalaisten pärjääminen
15.06.2022Kyse on pärjäämisestä
19.05.2022Miten tästä eteenpäin
18.05.2022Edunvalvontaa tarvitaan
18.05.2022Historian havinaa
11.05.2022Omavaraisuussopimuksella turvaa kriiseihin
09.05.2022Pylväs jättää eduskunnan
20.04.2022Perusasiat kuntoon
20.04.2022Huoltovarmuutta

Siirry arkistoon »