Edunvalvontaa tarvitaan

18.05.2022

Vuoden päästä on jälleen eduskuntavaalit. Jokilaaksojemme alueella on poikkeuksellinen tilanne, kun kaksi viime vaaleissa tältä alueelta valittua kansanedustajaa ei ole enää seuraavissa vaaleissa mukana. Edunvalvonnan kannalta tilanne on haastava.

On kiistämätön tosiasia, että kansanedustajuus antaa laajemmat mahdollisuudet ajaa oman alueen asioita ja toteuttaa edunvalvontaa myös valtakunnan tasolla. Alueemme tarvitsee aktiivisia ja omaa kotiseutuaan puolustavia päättäjiä myös tulevalle hallituskaudelle. Vaaleissa on siis tarkan valinnan paikka. 

Alueemme on saanut paljon edunvalvonnan myötä. Vaikka Fennovoiman ydinvoimalatyömaa ajautui Venäjän hyökkäyssodan vuoksi vaikeuksiin ja ainakin viivästyneeseen rakentamisaikatauluun, on alueella myös onnistuttu käynnistämään monia hankkeita.

Ylivieska-Iisalmi radan sähköistys on varmasti tämän vaalikauden suurin onnistuminen. Myös monet tiehankkeet ovat edenneet suotuisasti, vaikka enemmänkin tiestöä voisi kunnostaa. Nordfuel Haapavedellä etenee myös suotuisasti. Sekin on ollut aktiivisen poliittisen vaikuttamistyön listoilla.

Maakuntamme eteläosa on kuitenkin herkästi jäämässä myös maakunnallisen edunvalvonnan osalta vaatimattomaksi. Monet hankkeet Oulun ympäristössä ovat ajautuneet maakuntaliiton ykköskohteiksi. Harva Oulun vaikutusalueen ulkopuolinen hanke on noussut prioriteetilistalla ylemmäs. Silti alueemme panos koko maakunnan vetovoiman parantamiseksi on erittäin keskeinen. Alueellamme on paljon teollisuutta sekä kauppaa. Molemmat vaativat pysyäkseen toimivaa infraa ja paljon ihmisiä, niin asiakkaiksi kuin työntekijöiksi.

Tulevan vaalikauden aikana työn alle pitäisi saada ainakin Ylivieskan siltahanke pääradan yli, Nordfuelin raaka-ainehankintaan liittyvän tiestön korjausohjelma sekä Keski-Suomen radan kunnostaminen. Lisäksi Kalajoen Hiekkasärkkien aluetta pitää kehittää ja teollisten investointien puitteita kyettävä parantamaan alueen jokaisessa kunnassa. Siinäpä on työmäärä tuleville kansanedustajille ja alueen vaikuttajille.

Edunvalvonta ei ole rakettitiedettä. Se on suhteiden rakentamista, päätösprosessien ymmärtämistä ja omien lobattavien hankkeiden kunnollista valmistelua, jotta muutkin ymmärtävän hyvien hankkeiden merkitykset. Edunvalvontaa ei voi jättää vain kansanedustajille, maakuntaliitolle tai kuntien virkajohdolle.
Se on kaikkien alueen ihmisten asia.

Keskusteluissa muualta tulevien kanssa, kannattaa omaa aluetta ennemmin kehua kuin moittia. Kukapa haluaisi muuttaa tai investoida sellaiselle seudulle, josta alueen omatkaan asukkaat eivät tykkää. 

Kolumni julkaistu Seutumajakka -lehdessä 18.5.2022

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »