Puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa

23.08.2022

Hyvät työkaverit,

Lämpimästi tervetuloa Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Poriin. Iso kiitos jo nyt järjestelyistä eduskuntaryhmän kanslialle sekä Keskustan Satakunnan piirille ja kunnallisjärjestöille.

---

Ensin kulkutauti, sitten sota.

Sitä toivoisi, että asiat viimein menisivät parempaan suuntaan. Tosiasia kuitenkin on, että vaikeudet jatkuvat.

Ruoka ja sähkö maksavat yhä enemmän. Bensan hinta on tullut alas, mutta on edelleen korkea. Eläminen ylipäätään kallistuu. Säästämisen taito jälleen palaa.

Korot nousevat. Työttömyys uhkaa paheta. Velkaa joudutaan edelleen ottamaan.Ihmiset eivät pääse hoitoon, kun päivystykset ovat ruuhkautuneet ja hoitajista on pulaa.

En sano näitä asioita synkistelläkseni. Synkistelyä ja synkistelijöitä on tässä valtakunnassa riittämiin. Liikaakin.

Sanon näistä asioista, koska ne ovat todellisuutta. Ja ne pitää ratkaista.

Nyt jos koskaan politiikassa on minusta kyse Suomen ja suomalaisten asioiden hoitamisesta.

Siitä, että ihmiset tulevat toimeen ja töitä on. Siitä, että tässä maassa riittää leipää ja lämpöä. Ihan perusasioista. Suomalaisten arjessa pärjäämisestä. Suomen selviytymisestä.

Hyvät naiset ja miehet,

Me isänmaan asioista vastuulliset emme voi valita ratkaistavia asioita. Valtaan kuuluu vastuu myös vähemmän mukavista asioista.

Epäkohtien kaivelu ja repiminen on helppoa. Mutta vain yhdessä huomista rakentaen tehdään tulevaa. Tätä ihmiset meiltä myös oikeutetusti odottavat.

Nyt ei ole puolue- saati vaalipolitikoinnin aika. Sen sijaan pitäisi kiireellä istua yhdessä alas ratkomaan näitä asioita. Yli hallitus-oppositiorajan ja laajemminkin.

Sopimaan tai ainakin yrittämään.

Joku voi kysyä, onko tuo Pylväs ihan tosissaan. Kun tupot haudattiin jo aikaa sitten ja Korpilammestakin on ikuisuus.

Kyllä. Olen tosissani. Olen tosissani siitä yksinkertaisesta syystä, että ongelmat ovat yhteisiä.

Jos on tiukoilla viljelijä, niin ahtaalla on myös moni lapsiperhe. Pienellä eläkkeellä sinnittelevistä puhumattakaan. Samassa veneessä ovat nyt niin kaupunkilaiset kuin maalaiset, niin työntekijät kuin työnantajat, niin liberaalit kuin konservatiivit. Jokainen suomalainen ja koko maa.

 En halaja mennyttä maailmaa takaisin. En myöskään tarkoita mitään pakotettua yksimielisyyttä. Sellainen ei ole kansanvaltaa.

Puolueiden linjoissa on eroja. Niin pitääkin olla. Kansa sitten aikanaan vaaleissa päättää, keihin se luottaa. Kenen ohjelmaan se uskoo.

Tässä tarkoitan yhteisymmärryksen rakentamista edes isoimmissa asioissa kohti tulevaisuutta, kun maailma on yhä epävarmempi.

Tulevaisuuden turvaa. Siitä tässä on kyse.

Pystyimme viime talvena ja keväänä yksituumaisuuteen kaikkein tärkeimmässä eli huolenpidossa isänmaan turvallisuudesta. Nato-jäsenyyden hakemisesta päätettiin käytännössä yksimielisesti.

Miksi emme pystyisi edelleen samaan, kun näyttää, että ajat valitettavasti vain kovenevat?

 

Hyvät keskustalaiset, hyvät suomalaiset,

 

Polttavin tarve yhteistyölle on Suomen ruoka- ja energiaomavaraisuuden vahvistamisessa ja varmistamisessa. Sekä lyhyemmällä että pidemmällä aikavälillä.

Huolenpitoa turvallisuudesta sekin loppujen lopuksi on. Fossiilisen energian kallistuminen on varmin tae uusiutuvien energiamuotojen esiinmarssille, niin sähkössä, lämmössä kuin liikennepolttoaineissa.

Olen esittänyt kansallista omavaraisuussopimusta, jonka tavoite olisi Suomen ruoka- ja energiaomavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaaminen pitkälle tulevaisuuteen. 

Esitän samaa edelleen. Muoto on toissijainen, asia on tärkein. Suomella pitää kaikissa tilanteissa olla ruokaa ja energiaa omasta takaa.

Kotimaista ruokaa ja energiaa ei ole, ellei koko maa ole kauttaaltaan elinvoimainen. Leipä ja lämpö tehdään maakunnissa.

Siksi kansallinen omavaraisuussopimus olisi myös sopimus vahvasta aluepolitiikasta.

Kun maakunnat pärjäävät, Suomi pärjää. Keskittämispolitiikalla ei omavaraisuutta turvata eikä rakenneta kestävää tulevaisuutta. 

Jään odottamaan, miten etenkin Kokoomuksessa tähän esitykseen suhtaudutaan.Uskon, että puheenjohtaja Petteri Orpon vastaus kiinnostaa laajasti myös maakuntien ihmisiä. Siellä on paljon kokoomuslaisiakin.

Tässä ja nyt pitää edelleen parantaa kotimaisen ruuantuotannon kannattavuutta. Viljelijöiden pitää saada reilumpi korvaus työstään. Kauppa ja teollisuus ovat paljon vartijoina.

Hyvät kuulijat, 

Hallituksella on tietenkin aina - ja etenkin nyt - ensisijainen vastuu Suomen ja suomalaisten asioiden hoitamisesta.

Kokoomuksen vaatimat miljardimittaiset veronalennukset tässä tilanteessa sen sijaan eivät ole vastuullista eivätkä oikeudenmukaista politiikkaa. 

Ne voimistaisivat inflaatiota ja vääjäämättä hyödyttäisivät eniten parhaiten toimeentulevia. Pisteenä iin päälle ne tehtäisiin velkarahalla.

”Verot alas, vaikka velaksi” -linja onkin ennen muuta oikeistolaista ideologiaa. Vastuullisen taloudenpidon ja valtion rahankäytön kanssa sillä ei juuri ole tekemistä.

Millekään hallituspuolueelle ei näissä oloissa luulisi olevan epäselvää, mitkä ovat elo-syyskuun vaihteen budjettiriihen ja alkavan syksyn tärkeimmät asiat.

Keskustan eduskuntaryhmälle ne ainakin ovat kristallinkirkkaita. Pääasiat ovat suomalaisten toimeentulon sekä Suomen talouden kasvun ja työllisyyden tukeminen. Unohtamatta sitä, että suomalaiset saavat tarvitsemansa hoivan ja hoidon. 

Parhaiten toimeentulevat pärjäävät myös tässä tilanteessa. Valtiovallan päätöksin pitää tulla vastaan ennen muuta pieni- ja keskituloisia ihmisiä. Ihan tavallisia suomalaisia.

Keskustan eduskuntaryhmä tukee täysillä puheenjohtaja Annika Saarikon esitystä ylimääräisen lapsilisän maksamisesta. 

Samoin tuemme elinkeinoministeri Mika Lintilän esitystä sähkön arvonlisäveron alentamisesta.

Valtaosa suomalaisista perheistä on pieni- ja keskituloisia. Lapsilisät menevät näissä kodeissa arjessa pärjäämiseen. Sähkön arvonlisäveron alentaminen vaikuttaisi ihmisten sähkölaskuihin nopeimmin ja suorimmin. 

Hyvät naiset ja miehet,

Suomen työpaikat ovat ja tulevat olemaan isolta osalta pienissä ja keskisuurissa yrityksissä kautta maan. Siksi nyt pitää tehdä ratkaisuja, jotka tässä epävarmuuden ajassa lisäävät yritysten luottamusta tulevaan. 

Eri aloilla on pulaa työntekijöistä. Yksi ratkaisu on alueellinen opintolainavähennys. Sen kokeilemisesta tulee päättää budjettiriihessä.

Ihmisten työllistämistä ja työllistymistä pitää helpottaa ja purkaa yrittämistä ja työntekoa hankaloittavaa byrokratiaa edelleen. 

Hallituksen tulisikin mahdollisimman pian valmistella toimenpidekokonaisuus tarpeettoman byrokratian ja normien purkamiseksi. Näin pidettäisiin osaltaan talouden pyöriä pyörimässä.

Hyvät kuulijat, 

Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että budjettiriihessä puututaan myös hoitajapulaan ja päivystysten ruuhkautumiseen. Tilanne on monin paikoin jo sietämätön.

Vastuuministerin pitää tuoda esitykset hallituksen päätettäviksi. Päätöksiä ei ole varaa lykätä tuonnemmaksi. Raha ei ole asian ainoa ratkaisu, jos hoitajia ei ole. Suomalaisten pitää päästä hoitoon ja vanhusten saada inhimillistä hoivaa. 

Hyvät keskustalaiset, hyvät suomalaiset,

Suomi on todettu usein maailman onnellisemmaksi maaksi. Meillä on hyvä ja kattava peruskoulu, osaavat ihmiset, puhdas luonto ja ahkerat ihmiset. 

Kyllä Suomi tämänpäivän vaikeuksistakin selviytyy, kun laitamme asiat tärkeysjärjestykseen ja pidämme yhtä. Silloin jokainen suomalainen pysyy mukana. Silloin koko maa pärjää.

Nyt mitataan, onko tässä maassa päätöksenteko-, yhteistyö- ja sopimisen kykyä. Tärkeintä on, että päätökset ovat vakavien aikojen mukaisia ja lujasti ihmisten arjessa kiinni. Elävässä elämässä. 

Kyllä paremmat ajat vielä koittavat. Kyllä ne tulevat.

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »