Vaalit lähestyy, vaihtoehdot esiin

14.09.2022

Politiikan joutavanpäiväisimpiä piirteitä on menneiden kaiveleminen.  

Nyt ennen muuta Kokoomus politikoi sillä, kuinka paljon edelliset hallitukset ovat ottaneet velkaa. Pikkunäppärillä tempuilla voi saada palstatilaa, mutta Suomen ja suomalaisten asioiden hoitamista ne eivät edistä. 

Lisäksi olennaisin jätetään tietoisesti sanomatta: päätöksiä tehdään aina ajassa. Olot viime vaalikaudella olivat tyystin toisenlaiset. Kyllä oli kaukaa viisas se, joka osasi ennustaa tälle vaalikaudelle maailmanlaajuisen kulkutaudin, sodan ja pakotteet ja viimeisimpänä pitkälti Venäjän hyökkäyksestä johtuvan energiakriisin.

Aina voi pyrkiä parempaan, mutta vähintään kohtalaisesti on onnistuttu. Päätöksiä on pitänyt tehdä nopeasti ja silloin väkisin tulee tarvetta korjausliikkeille. Suomi kuitenkin selvisi koronasta monia muita maita tuntuvasti pienemmin inhimillisin ja taloudellisin vahingoin. Yritysten konkurssiaalto ja pysyvä suurtyöttömyys vältettiin.

Venäjän sotatoimet johtivat Nato-jäsenyyden hakemiseen sekä Suomen puolustuksen, sisäisen turvallisuuden sekä ruoka- ja energiaomavaraisuuden vahvistamiseen.

Viimeisimpänä tulemme tavallisia suomalaisia vastaan sähkön poikkeuksellisessa hinnannousussa ja muussa elämisen kallistumisessa.

Näihin ratkaisuihin velkaa on jouduttu ottamaan. Ja Kokoomus on sitä tukenut.

Vaihtoehto tälle politiikalle olisi ollut turvattomuuden lisääntyminen, toimeentulo-ongelmien kärjistyminen ja yhteiskunnan eheyden rakoilu.

Huoli velasta ja alijäämästä on taatusti yhteinen. Pitää kuitenkin esittää vaihtoehto.

Toistaiseksi Kokoomuksen vaihtoehdosta tiedetään, että se leikkaisi kosteikkoviljelystä 30 miljoonaa euroa, poliittisista avustajista miljoona euroa ja tekisi miljardin euron veronalennukset velaksi.

Edessä eivät ole helpot ajat. Suomen etu olisi, että vaalien lähestymisestä huolimatta puolueet hakisivat vakavissaan yhteistä näkemystä tulevien vuosien talous- ja muustakin politiikasta.

Jo liian pitkään on kaikilla puolueilla ollut ratkaisuna vastaantulevaan ongelmaan uusi valtiontuki tai veronalennus. Se rapauttaa vastuun omasta taloudesta. Nyt pitäisi kaikkien puolueiden havahtua todellisuuteen.

Jotta nykyiset palvelut edes säilyvät, pitää kaikki kivet kääntää talouden kasvun ja uusien työpaikkojen aikaansaamiseksi.

Siksi olemme Keskustassa valmiita kaikkiin työmarkkinoita uudistaviin ratkaisuihin, joilla saadaan ihmisille töitä.

Mitä paremmin tässä ja ylipäätään yhteiskunnan uudistamisessa onnistutaan, sitä vähemmän tulevina vuosina tarvitaan leikkauksia ja veronkorotuksia.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 14.9.2022

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »