Vakavia aikoja

07.10.2022

Eduskunnassa on joka torstai suullinen kyselytunti. Viime viikon torstaina kyselytunnilla oli jo etukäteen arvattavissa, että suurin osa tunnista käytettäisiin keskusteluun ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Täysistuntosalissa oli turhaan syyllistävä tunnelma. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitäisi olla aina koko kansan yhteistä eikä politikoinnin väline. 

Viimeaikaiset tapahtumat ovat vakavia ja kehitys on huolestuttavaa. Venäjän osittaista liikekannallepanoa, puheet sodasta länttä vastaan, leikkikansanäänestyksiä, Nord Stream -kaasuputkien vuotoja Itämerellä ja niin edelleen. Monet kansalaisia huolestuttavat asiat ovat uutisten ykkösaiheita. Energianhintaa unohtamatta.

Vaikka Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, niin jännitteiden voimistuminen maamme lähialueilla on tosiasia.  

Siksi on perusteltua, että eduskunta kävi eilen tiistaina keskustelun ajankohtaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilanteesta. Parlamentaarinen yhteisymmärrys olisi näistä asioista voimavara Suomelle nyt ja tulevaisuudessa. Meidän on haettava yhteistuumin linjauksia ja pidettävä huolta siitä, että huoleen ei ole aihetta.

Suomen puolustukseen on tehty mittavia panostuksia esimerkiksi materiaalihankinnoin sekä pidetty kiinni yleisestä asevelvollisuudesta ja koulutetusta reservistä. Lisäksi rajaturvallisuutta ja erilaisen hybridivaikuttamisen torjumisvalmiuksia on parannettu.

Myös väärän tiedon leviämisen voimistumiseen pitää varautua. Sosiaalisessa mediassa leviää kulovalkean tavoin väärää uutisointia, jonka tavoitteena on levittää eripuraa ja salaliittoteoriaa länsimaiden kansalaisten keskuuteen. Uudenlaista sodankäyntiä, johon ei vielä ole riittävän vakavasti opittu suhtautumaan.

Energia- ja tietoverkkojen sekä muun kriittisen infrastruktuurin valvominen ja suojaaminen parhaalla mahdollisella tavalla on osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Maamme huoltovarmuutta sekä ruoka-, energia- ja muuta omavaraisuutta tulee yhdessä sovitulla tavalla päättäväisesti ja pikaisesti vahvistaa. Jokaisen on hyvä myös omalta kohdaltaan huolehtia esimerkiksi kotivarasta eli ruokaa, juomaa ja muita tarpeellisia tarvikkeita muutaman päivän ajalle mahdollisten häiriötilanteiden varalta.

Turvallisuutta lisäävät päätökset ovat olleet oikeita, vaikka ne maksavat. Huolenpito Suomesta ja suomalaisista kaikissa tilanteissa on tärkeää. Puolustuksen voimavarojen turvaaminen on ollut Keskustan pitkäaikainen linja. Viisas varautuu silloin, kun on hyvän sään aika.

Kolumni on julkaistu Kalajokilaakso - lehdessä 5.10.2022

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia

Siirry arkistoon »