Kalajokilaakson kolumni: Suomalaista ruokaa suomalaisille

08.11.2017

Suomalaisen maatalouden ja tuotannon haasteet ovat olleet paljon esillä viime aikoina. Maatalouden ahdinkoa on lisännyt poikkeuksellisen hankala syksy. Monilta viljelijöiltä jäi isoja aloja puimatta ja puiduissakin viljoissa on pahoja laatutappioita.

Näitä tappioita ei maatalouden parissa ehditty kunnolla pureskella, kun julkisuusmyllyyn nousi puolustusvoimia muonittavan Leijona cateringin päätös siirtyä kilpailutuksen myötä Arlan maitotuotteisiin. Tästä sopasta intoutui kansanedustajia myöten kannanottoja, jotka tuomitsivat Leijona cateringin toiminnan. Valitettavasti sopan keittäjiltä taisi unohtua jälleen faktat.

Moni maidontuottaja Suomessa on myös Arlan yhteistyömeijereiden tuottaja. Meidänkin alueella monet tuottajat tuottavat samaa puhdasta kotimaista maitoa Arlan yhteistyömeijereiden jäsenenä.

Suomalainen ruoka on suomalaista olipa sen sitten jalostanut ja markkinoinut kuka tahansa Suomessa. Yhtiöitä ei pitäisi tuottajien suhteen alkaa luokitella hyviin ja huonoihin suomalaisiin tuottajiin median, saati kansanedustajien. Päivän sana vaikuttaa kuitenkin olevan vastakkaisuuksien lietsonta yhteistyön sijaan.

Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen, jolla julkisissa hankinnoissa tulee kilpailutuksen perusteena olla kotimaisin tuotantokriteerein ja eläinsuojeluvaatimuksin tuotettu ruoka. Näillä kriteereillä suomalaisilla kanoilla on nokat ja sioilla saparot. Hormonien käyttö on kielletty ja antibiootit tiukassa seurannassa.

Kun julkinen ruokapalveluntuottaja Leijona cateringia myöden kilpailuttaa näillä kriteereillä, on sama, minkämaalainen tarjoaja on. Ruoka on kuitenkin tuotettu Suomessa suomalaisin kriteerein ja vaatimuksin. Silloin se on taatusti puhdasta ruokaa suomalaisilta tuottajilta suomalaisille kuluttajille.

Riitelyllä ei pitkälle pääse, saati kehity. Suomalainen elintarvikeala on maailmankaupassa niin pieni toimija, että pelkkä oman edun tavoittelu on hyvin lyhytnäköistä. Elintarvikemarkkinoilla kaikkien kotimaisia maataloustuotteita jatkojalostavien yritysten ja tuottajien pitäisikin yhdessä ponnistella vientimarkkinoiden laajentamiseksi.

Suomalaisilla elintarvikemarkkinoilla tappelu ja suomalaisten tuottajien keskinäinen syyttely eivät lisää kysyntää tai lihota tuottajien tilipussia yhtään. Suomalaisin tuotantovaatimuksin kilpailutettu ruoka riittää. Se kelpaa entistä useammalle Suomen ulkopuolisillekin ruokailijalle.

Pitäisi sen kelvata meille suomalaisillekin. Olipa sen jalostanut tai markkinoinut kuka hyvänsä.


Juha Pylväs
Kansanedustaja (kesk.)
Ylivieska

17.03.2023Välitilinpäätöksen aika
09.03.2023Talouskasvu lähtee yrityksistä
24.02.2023Talous kuntoon - byrokratia kuriin
27.01.2023Edunvalvontaa
26.01.2023Veroasiaa vaalikentille
18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia
20.10.2022Ministeriöiden uudelleenjärjestely perusteltua myös Suomessa
07.10.2022Vakavia aikoja
21.09.2022Talousvaalit lähestyvät
14.09.2022Vaalit lähestyy, vaihtoehdot esiin
09.09.2022Siperia opettaa
08.09.2022Luovun eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävästä
07.09.2022Sormi kansan pulssilla
24.08.2022Kriiseistä alkaa tulevaisuuden menestys
23.08.2022Puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa
05.08.2022Suomen ja suomalaisten asiat kuntoon
17.06.2022Kyse on suomalaisten pärjäämisestä
15.06.2022Kansalaisten pärjääminen
15.06.2022Kyse on pärjäämisestä
19.05.2022Miten tästä eteenpäin
18.05.2022Edunvalvontaa tarvitaan
18.05.2022Historian havinaa
11.05.2022Omavaraisuussopimuksella turvaa kriiseihin
09.05.2022Pylväs jättää eduskunnan
20.04.2022Perusasiat kuntoon
20.04.2022Huoltovarmuutta
09.04.2022Tarvitaan kansallinen omavaraisuussopimus
07.04.2022Perusasioiden politiikkaa
23.03.2022Huolenpito turvallisuudesta on tärkeintä
10.03.2022Uusi aika
24.02.2022Tukalia aikoja
23.02.2022Energiaongelma
18.02.2022Energian hintojen nousuun täsmätoimenpiteitä
17.02.2022Vakaasti eteenpäin
27.01.2022Kansa on puhunut, pulinat pois
13.01.2022Lähipalvelut vai keskittäminen?
04.01.2022Sinä päätät, kuka päättää
22.12.2021Koulutuspaikkoja maakuntiin
03.12.2021Pitääkö olla huolissaan?
24.11.2021Kotiseutupolitiikka kunniaan
27.10.2021Tiukka ote talouden kasvuun
22.10.2021Pelataanko pitkää vai lyhyttä?
29.09.2021Maatalous ja yrityselämä budjetissa
18.09.2021Budjettiriihi
10.09.2021Poliisille lisää rahaa - suomalaisille turvallisempi arki
09.09.2021 15.20Neuvotella kannattaa aina
09.09.2021 11.00Keskusta on aina valmis neuvottelemaan
08.09.2021Työllisyyttä ja taloutta
05.09.2021Poliisin voimavarat kohdistettava kenttätyöhön
03.09.2021Pitää olla linja
01.09.2021Maatalous on ilmastonmuutoksen ratkaisu
26.08.2021Sanavalinnasta eduskuntaryhmän kesäkokouspuheessa
25.08.2021Puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Seinäjoella 25.8.
12.08.2021Porkkanaa, ei keppiä
05.08.2021Koronapassi vai rajoituksia
30.07.2021Linja se olla pitää
15.07.2021EU pysyköön lestissään!
23.06.2021Sote on poikkeuksellisen iso onnistuminen
18.06.2021Vaaleista ja vallasta
16.06.2021Vaalit on käyty
09.06.2021Demokratia vaatii tekijänsä
28.05.2021Uusiin saappaisiin
20.05.2021Puoliväliriihestä
29.04.2021Riihiteatteria vai aitoa huolta
21.04.2021Turpeeseen meni
14.04.2021Ylivieska on seutukaupunkien eliittiä
29.03.2021Elämänmakuinen vanhuus
17.03.2021Autoilu ja liikkumisen vapaus
16.03.2021Keskustan Kalmari, Kärnä, Savola ja Pylväs: Suomi tarvitsee arkijärkeä ja kestävää elvytystä
03.03.2021Lomituksen on toimittava myös poikkeusoloissa
03.03.2021Ihmisten aluepolitiikkaa Suomeen
24.02.2021Kohti väljempää Suomea
31.01.2021Energiapolitiikan ihmeellisyydet
13.01.2021Rakentaen vai repien
23.12.2020Äänestyksillä joulun viettoon
23.12.2020Joulunalusajan budjettiväännöt
19.11.2020Ylivieskaan harkinnanvaraista 1,5 miljoonaa euroa
21.10.2020Keltaisen värin aika
19.10.2020Jo riittää sähkön siirtohinnoilla ihmisten riistäminen ? Tarvitaan arkijärkeä hallitukselta ja kohtuullisuutta verkkoyhtiöiltä
18.10.2020Ratkaisuja turvetuottajille yhteisestä pöydästä
08.10.2020Niin makaa kuin petaa
24.09.2020Turvealan työpaikkojen menetys ja kulut korvattava yrittäjille
23.09.2020Budjetissa panostus perusasioihin
13.09.2020Poliittisilla avauksilla on vastuu
26.08.2020Panostusta laajakaistaan ja biokaasuun
13.08.2020Kiertotalouden mahdollisuus
29.07.2020Torjuntavoitto maaseudulle
16.06.2020Keskustalaiset tyytyväisiä terrorismilainsäädäntöön esitettyihin muutoksiin: Kotimaisten ääriliikkeiden toiminta pitää myös arvioida
15.06.2020Investointeja ja koulutusta!
03.06.2020Elvytysbudjetista rahaa myös liikennehankkeille
27.05.2020Ravintolat auki
07.05.2020Valtaa jaossa
15.04.2020Huoltovarmuuden turve
08.04.2020Yhdessä kriisin selätykseen
01.04.2020Yhdessä tästäkin selvitään
25.03.2020Yhdessä selviämme tästä

Näytä lisää »