Kyse on suomalaisten pärjäämisestä

Lauantaina Lappeenrannassa nousin tuhansien ihmisten eteen puhujapönttöön. Keskustan puoluekokoukseen oli kokoontunut väkeä eri puolelta Suomea. Puhumaan siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä ja miten, että pärjäämme tulevaisuudessa. Viime vuodet ovat olleet liian paljon jonninjoutavaa jankkaamista jonninjoutavista asioista. Vastakkainasettelua vastakkainasettelun vuoksi. Tämä tympii ihmisiä.

Maailman tyrskyt – korona, sota ja pakotteet - ovat kuitenkin palauttaneet politiikan oikeisiin asioihin. Olot ovat poikkeuksellisen vakavat. Nyt kyse on siitä, pärjäävätkö suomalaiset ja pärjääkö Suomi. Pysyvätkö kaikki alueet mukana.

Ei siitä, mitä ihminen syö, millä autolla ajaa, miten talonsa lämmittää ja mihin kaikkeen rahansa käyttää. Vaan siitä, onko leipää ja lämpöä ja mihin rahat riittävät.

Kun suomalaiset pärjäävät, Suomi pärjää. Ei se tämän monimutkaisempaa ole. Päätöksiä pitääkin nyt tehdä nimenomaan tästä lähtökohdasta. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko esitti idean erityistalousalueista. Kannatan ajatusta lämpimästi. Menestyäkseen tarvitsemme koko Suomen voimavarat, ideat ja ihmiset käyttöön. Näin pienellä maalla ei ole varaan alueiden vastakkainasetteluun. Tarvitsemme aluepolitiikkaa, joka elää tässä ajassa. Meidän pitää olla rohkeita kokeilemaan, antamaan tilaa erilaisuudelle. Näin Suomessa on ennenkin tehty ja menestytty.

Pärjäämisen perusta on myös se, että ihmisellä on töitä. Työllisyys huitelee korkealla, mutta samaan aikaan paljon suomalaisia on työttömänä ja monilla aloilla on pulaa tekijöistä. Tässä tarvitaan lisää ratkaisuja.

Lisää ratkaisuja tarvitaan myös elämisen kallistumiseen, jo tehtyjen päätösten kuten perusturvan korotusten jatkoksi. Pääpaino pitää olla niiden suomalaisten auttamisessa, jotka ovat kaikkein tiukimmilla. Veroratkaisuihinkin pitää olla valmius. Ruuan arvonlisäveron alentaminen olisi harkinnan arvoinen asia.

Ongelmat nimittäin ovat yhteiset. Ja ahtaalla ovat monet suomalaiset läpi maan – viljelijöistä pienituloisiin lapsiperheisiin ja eläkeläisiin.

Joku voi ihan perustellustikin kysyä, että eikö ihmisen kuitenkin pidä pärjätä omillaan? Että eihän yhteiskunta voi kaikessa tulla hätiin.

Tottakai lähtökohta on, että ihminen tulee toimeen omillaan. Ja hyvin toimeentulevat kyllä pärjäävät vaikeinakin aikoina.

Tässä maassa kuitenkin on todella paljon heitä, joilla ei mene hyvin. Ihan tavallisia suomalaisia. Näitä ihmisiä ja ennen muuta kaikkein heikompiosaisia pitää politiikalla tulla vastaan. Se on oikein ja oikeudenmukaista. Leipään ja lämpöön pitää kaikilla olla varaa.

Mitä visummin pidämme kaikki mukana, sitä iskunkestävämpiä olemme kohtaamaan tulevat tyrskyt.

Suomi on tienhaarassa. Väärällä politiikalla puolet Suomea tippuu kyydistä. Sen päälle voi tulla myös nälkä ja vilu. Leipä kun ei tule kaupasta eikä lämpö pistorasiasta. Ne tulevat ihmisten työstä koko maan mitalta.

Huoltovarmuudesta ja omavaraisuudesta tulisi saada aikaan yhteinen näkemys pitkälle tulevaisuuteen. Siksi olen esittänyt ja esitän edelleen kansallista omavaraisuussopimusta, laajasti yhteiskunnan eri toimijoiden kesken. Omavaraisuussopimuksen tavoite olisi maamme ruoka- ja energiaomavaraisuuden vahvistaminen pitkälle tulevaisuuteen. Siis huolenpito suomalaisten perusasioista epävarmassa maailmassa poliittisista suhdanteista riippumatta.

Yhteistyökykyä suomalaisilla on myös oikeus meiltä päättäjiltä odottaa. Selviämme, kun laitamme asiat tärkeysjärjestykseen ja pidämme yhtä. Silloin jokainen ihminen pysyy mukana ja koko maa pärjää.

Kolumni on julkaistu Kaleva Median paikallislehdissä viikolla 24