EU:n maatalouspolitiikan kokonaisuudistuksen valmistelu

​Komissio valmistelee parhaillaan sekä toukokuun alussa annettavaa ehdotusta EU:n vuoden 2020 jälkeiseksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi että toukokuun lopussa annettavia lainsäädäntöehdotuksia koskien sektorikohtaisia rahoitusohjelmia. Yksi näistä sektoreista on yhteinen maatalouspolitiikka (YMP), jota on tarkoitus uuden ohjelmakauden alkaessa jälleen uudistaa perusteellisesti. Komissio viitoitti tämän uudistuksen suuntaa marraskuussa julkaisemallaan tiedonannolla ruoan ja maanviljelyn tulevaisuudesta. Myös joulukuussa maatalouden osalta hyväksytty koontiasetus ja muut kuluvan ohjelmakauden aikana tehdyt pienemmät uudistukset ovat antaneet esimakua vuoden 2020 jälkeisen YMP:n painotuksista.

Komission marraskuisen tiedonannon merkittävin linjaus koskee jäsenvaltioiden ja EU:n välistä työnjakoa. Komissio haluaa yksinkertaistaa ja joustavoittaa YMP:tä sopimalla EU-tasolla ainoastaan yhteisistä tavoitteista ja jättämällä kunkin jäsenvaltion itse päätettäväksi, millä keinoilla se aikoo nämä tavoitteet saavuttaa. Eräissä kriittisissä kommenteissa tällaisen uuden täytäntöönpanomallin on pelätty johtavan eräänlaiseen maatalouspolitiikan uudelleenkansallistamiseen ja jäsenvaltioiden väliseen kilpailuun ympäristötavoitteiden kustannuksella. Tähän ei komission mukaan olla kuitenkaan ajautumassa, sillä samaan aikaan on tarkoitus kiristää kaikkia jäsenmaita yhtäläisesti sitovien ympäristöehtojen perustasoa ja komission valvontaa niiden toimeenpanossa. Tehottomiksi arvioitujen nykyisten, suorien tukien ehdollisuuteen sidottujen viherryttämisvaatimusten sijaan uudessa YMP:ssä viljelijöille myönnettävä tilatuki sidotaan kansallisella tasolla tarkemmin määriteltäviin kestävän maatalouden käytäntöihin.

Maatalouspolitiikan kestävyys on uuden YMP:n valmistelussa keskeisellä sijalla ennen kaikkea YMP:n saattamiseksi linjaan EU:n ympäristöä, ilmastoa ja kestävää kehitystä koskevien sitoumusten kanssa, mutta myös siksi, että kuluttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota ruoantuotannon eettisiin ja terveydellisiin vaikutuksiin. Kuluttajanäkökulmasta lähtee myös komission viimeviikkoinen yleistä elintarvikelainsäädäntöä koskevan asetuksen muutosehdotus, jonka tavoitteena on parantaa elintarviketurvallisuuteen liittyvien tieteellisten tutkimusten läpinäkyvyyttä. Ehdotus on osa komission vastausta glyfosaatin ja muiden myrkyllisten torjunta-aineiden käytöstä käytyyn kriittiseen keskusteluun ja asiaa koskeneeseen eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen, joka keräsi yli miljoona allekirjoitusta eri puolilta Eurooppaa.

Kestävään maatalouspolitiikkaan liittyy myös sosioekonominen kestävyys, jota komission marraskuisessa tiedonannossa ehdotetaan lujitettavaksi esimerkiksi ohjaamalla investointeja maaseutualueiden infrastruktuuriin ja inhimilliseen pääomaan sekä tukemalla viljelijöille uusia mahdollisuuksia tarjoavien kestävien arvoketjujen kehittymistä biopohjaisen teollisuuden, bioenergian, kiertotalouden ja ekomatkailun kaltaisilla aloilla. Viljelijöiden aseman ja toimeentulon parantamiseen liittyy myös komission viimeviikkoinen direktiiviehdotus, jolla pyritään varmistamaan pienten ja keskisuurten elintarvike- ja maatalousyritysten oikeudenmukaisempi kohtelu kieltämällä vahingollisimmat epäterveet kaupan käytännöt, kuten viivästyneet maksut pilaantuvista tuotteista, tilausten peruuttaminen viime hetkellä, yksipuoliset ja takautuvat sopimusten muutokset ja tavarantoimittajan pakottaminen maksamaan tuotehävikistä.

YMP-uudistuksessa haasteena ovat lukuisat jäsenmaiden väliset näkemyserot. Esimerkiksi viime kuun maatalousneuvoston kokouksessa ei päästy yksimielisyyteen päätelmistä, sillä joukko itäisen Euroopan maita ei voinut hyväksyä sitä, että niissä ei vaadittu eri EU-maissa maksettavien maataloustukien välisten erojen tasoittamista (ns. suorien tukien ulkoinen yhdenmukaistaminen). Itäiset ja läntiset jäsenmaat ovat eri linjoilla myös suhtautumisessaan komission marraskuisessa tiedonannossa hahmoteltuun suorien tukien pakolliseen tukikattoon, joka ei miellytä suurien tilakokojen Itä-Eurooppaa, mutta jonka Länsi-Euroopassa katsotaan edistävän tasapainoisempaa tukien jakautumista erikokoisten tilojen kesken. Mielipiteitä jakaa lisäksi esimerkiksi kysymys siitä, pitääkö jäsenmailla jatkossakin olla mahdollisuus maksaa ylimääräisiä tuotantoon sidottuja tukia kriiseistä tai markkinahäiriöistä kärsivien tuotteiden tuottajille. Useimmat jäsenmaat haluavat säilyttää tämän mahdollisuuden, mutta esimerkiksi Alankomaat on huolissaan tällaisten tukien kilpailua vääristävistä vaikutuksista.