Energiapolitiikan ihmeellisyydet

Vuosittain nousee aina joku energiakeskustelu keskiöön. Joskus on puhuttu kiivaasti ydinvoimasta, joskus kivihiilestä, usein turpeesta ja ajoittain hakkeesta.
Energia herättää tunteita, koska ilman energiaa yhteiskunnassa olisi aika hiljaista.

Viimeaikaisin energiakeskustelu on keskittynyt turpeen ympärille. Energiateollisuus nykäisi turpeen oston osalta liinat kiinni energiaverokorotuspäätöksen jälkeen, ennenkuin korotus oli edes tullut voimaan. Turpeen verokorotuksen oletettiin asiantuntijoiden mukaan ohjaavan puuta enemmän polttoon. Huolta kannettiin ainoastaan siitä, että ainespuuta alkaa ohjautumaan entistä enemmän muulta teollisuudelta polttoon. Hyvin harva osasi ennakoida, että kunnalliset energialaitokset keskittyvätkin ostamaan hakkeen ulkomailta.

Yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään yleensä asiantuntijoiden lausuntojen perusteella. Jos asiantuntijat avaavat suunnitellun päätöksen olevan yhteiskunnan kannalta todella haitallinen, sellaista päätöstä ei yleensä tehdä. Turpeen verotuksessa olen ensimmäisen kerran kuullut asiantuntijoidenkin olleen väärässä ja muuttavan kantaansa pikavauhtia. Päätöksenteon perusteeksi tuollainen on huolestuttava linja.

Olen turpeen käytön vankkumaton kannattaja. Keväällä 2020 pääsin Ylen uutisiin avaamaan turpeeseen sitoutunutta valtavaa energiapotentiaalia, joka on Norjan öljyvarojen kanssa samaa kokoluokkaa. Siis valtava määrä energiaa pohjoisen maan käyttöön. Turpeen ongelma on edelleen aikoinaan tehty surullisen kuuluisa päätös turpeen luokittelusta uusiutumattomiin luonnonvaroihin. Siinä on asian ongelma. Turve luokitellaan siis öljyn ja kivihiilen kanssa yhtä vaaralliseksi ilmaston kannalta.

Turpeen tulevaisuus pitää turvata huoltovarmuuden kautta. Sillä varmistetaan kylminä talvina energian riittävyys koko valtakuntaan ja samalla mahdollistetaan työtä ja toimeentuloa paikallisille yrittäjille. Sitä huoltovarmuuskirjaus tarkoittaisi käytännössä.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tehty paljon kovia päätöksiä. Kovia linjauksia ilmastotavoitteeksi on ladattu 2035 mennessä toteutettavaksi. Mika Anttonen tyrmäsi Suomen ilmastotavoitteet aiheellisesti yltiöpäisiksi. Luin haastattelua varsin tyytyväisenä. Vihdoinkin joku tuo kriittisen näkökulman valittuun linjaan ja oikeilla perusteluilla turhan huutamisen sijaan. Älykäs keskustelu vaatii yleensä syvää asiaan perehtymistä, jota energiamiljönääri Anttoselta kyllä löytyy.

Yleisesti ymmärretään, että ensimmäisenä ei kannata olla nokkaansa survomassa joka paikkaan. Ei edes ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Se maksaa kansantaloudellemme ja kansalaisille liian paljon. Edes teknologian kehityksessä ensimmäisenä olo ei tarkoita sitä, että saa etulyöntiaseman. Pioneerit harvoin onnistuvat luomaan siitä ensimmäisestä laitteestaan ja teknologisesta ratkaisusta sitä parasta. Siksi ilmastotavoitteiden aikataulu pitäisi kytkeä EU:n määrittelemään vuoteen. Siitä hyötyy kansantaloutemme ja kansalaisemme eniten. Siitä meidän Suomessa pitäisi eniten huolta kantaa.

Kolumni on julkaistu Seutumajakka -lehdessä 27.1.2021