Ministeriöiden uudelleenjärjestely perusteltua myös Suomessa

20.10.2022

Ruotsin uusi hallitus järjestelee ministeriöitä uudelleen niin, että jatkossa ympäristöasiat kuuluvat ilmasto- ja elinkeinoministeriölle. Erillinen ympäristöministeriö ajetaan alas.

Tämä on viisas ratkaisu. Ministeriöiden uudelleenjärjestely olisi perusteltua myös Suomessa.

Ennen muuta tulisi vakavasti keskustella ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhdistämisestä. Kokonaisuuteen voitaisiin liittää myös joitain osia työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Näin voitaisiin nykyistä tuntuvasti paremmin yhteensovittaa talous- ja luontonäkökohtia, kun samaan aikaan tulee pystyä luomaan talouden kasvua ja työpaikkoja, vähentää päästöjä ja pitää huolta luonnosta.

Kestävän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää, että näitä kolmea asiaa edistetään samanaikaisesti. Siksi uutta ministeriötä voisi kutsua esimerkiksi luonnonvara-alan ministeriöksi.

Nykyinen ympäristöministeriö ja sen alainen hallinto ei toimi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevästi.

Vuosien mittaan sinne on pesiytynyt ideologisuus, joka katsoo asioita vain yhdeltä kantilta. Jos nämä toimijat saisivat yksin päättää, koko Suomi olisi yhtä reservaattia ja ulkoilmamuseota.

Tästä yksioikoisuudesta on hyvä esimerkki se, että monet järkevät investoinnit juuttuvat ympäristölupavirasto- ja muuhun hallintobyrokratiaan ja pahimmillaan peruuttaa koko hankkeet. 

Ennen kuin vihreistä ja vasemmalta kiirehditään tyrmäämään tämä ehdotus - koska ilmastonmuutos ja luontokato -, totean, että molemmat ovat vakavia asioita, joita ei voi vähätellä yhtään.

Joku järki ratkaisuja tehtäessä pitää kuitenkin olla. Kyse on nykyistä tasapainoisemmasta politiikan tekemisestä, ”viljelyn ja varjelun” periaatteella. Kyse on taloudellisen toiminnan ja elämisen turvaamisesta koko maassa.

18.01.2023Vaikuttamisen paikka
09.01.2023Tieteellinen totuusko
28.12.2022Sähköä ilmassa
18.11.2022Näpit irti metsistä
03.11.2022Elintärkeä energia
20.10.2022Ministeriöiden uudelleenjärjestely perusteltua myös Suomessa
07.10.2022Vakavia aikoja
21.09.2022Talousvaalit lähestyvät
14.09.2022Vaalit lähestyy, vaihtoehdot esiin
09.09.2022Siperia opettaa

Siirry arkistoon »